Istuin ystäväni kanssa kahvilla muutama päivä sitten sillä hänellä oli tärkeää kerrottavaa.
Hän oli tavannut uuden miehen jota oli tapaillut nyt jonkin aikaa.
Mies oli kuulema täydellinen ja ystäväni oli jälleen varma, että juuri tuo mies on se oike,hänen elämänsä mies. 
Toki ystäväni on aiemminkin ollut varma asiasta...tosin muutaman muun miehen kohdalla.
Miten sellaiseen vastaa?
Itse totesin vain, että olen iloinen hänen puolestaan ja kehoitin tutustumaan mieheen kunnolla, enne suurten pilvilinnojen rakentelua.

Mistä tietää, että on tavannut sen oikean? Miten sen voi tietää varmasti? 
Kukaan ei tule viereesi sanomaan:
"Hei, onneksi olkoon!! Nyt se sit viimein löyty!! Voit lopettaa etsimisen, tässä se on!!"

Eräs ennustaja ennusti minulle (joo, käytiin kavereiden kanssa kokeilemassa huvin vuoksi alku vuodesta), että löytäisin elämäni miehen "näiden lumien aikana kun aurinko alkaa paistaa, ennen kesää".
Tapaisin hänet kuulema jossain baarissa ja miehestä sai sellaisen vaikutuksen, että tämä opiskeli vielä.
    Nauroin koko ennustukselle! Miten tuokin onnistuisi?!
Kuljen niin vähän baareissa ja varsinkin nyt koiran ottamisen jälkeen, vieläkin vähemmän.
Lisäksi, lumet ovat jo sulaneet! Tain no... eivät täysin täältä Lapista...onhan täällä kasoja siellä täällä.

Uskon kohtaloon. Uskon, että kohtalo (tai sattuma, tai mikä tahansa) ohjaa elämämme polulle ne ihmiset jotka meidän on tarkoitus kohdata/tavata/ joihin tutustua.
Joskus he ovat vain häivähdyksiä, ohikiitäviä hetkiä elämässämme, joskus het taas kulkevat kanssamme pidemmän matkan elämäämme.

Jos siis kohtalo asettaa sen oikea, polullemme...mistä tiedämme, että se on hän? Mistä tunnistamme hänet?
Jotkut ihmiset ovat varmoja siitä, että ovat sen oikean löytäneet...toiset taas odottavat sitä yhä/ ikuisesti.

Onko se oiken vain meidän aikuisten satuoleto johon uskomme ja lyömme kaiken toivomme? 
Toivomme, että vielä jonain päivänä tuo oikea tulee ja pyyhkii kaiken pahan pois, pitää meistä huolta ja jää luoksemme.

Joku laulaja (en enää muista kuka) sanoi joskus:
"Jos ei osaa olla yksin yksin, ei osaa olla kaksin kaksin."
Niin, jos emme osaa pitää itse huolta itsestämme ja omasta elämästämme, kuinka osaisimme/ voisimme pitää huolta jostakusta toisesta?

Toivon, että on olemassa se satuolento.
Se herra oikea.
Toivon, että kohtalo ohjaa hänet elämääni kun on sen aika, se oikea aika.
Ja todella toivon, että tunnistan hänet silloin.
Toivon, että saan niin varman merkin että asia ei jää millään tasolla epäselväksi etteikö se olisi hän,
Siihen saakka taidan olla vain kohtalon vietävänä, "Kohtalon oma".

~Ninni