Niin, nyt elämääni on sitten viimein tullut mies. Ei tosin sellainen kuten kaikki tuttavani olisivat toivoneet...mutta minä olen toivonut. Koiranpentu! Kuinka suloista ja kuinka säälittävää minun kannaltani (vai mitä?!).
Olen jo kauan aikoinut hankkia koiran ja nyt sen sitten tein. Ehkä se tuo elämääni hieman pysyvyyttä... tuntuu hyvältä kun kotona on pitkän työpäivän jälkeen joku joka odottaa. Joku joka on oikeasti iloinen näkemisestäni, iloinen siitä kun puhelen ja hellin, iloinen siitä että olen vain siinä.

Niin, onhan se melko säälittävää...kaiketi....
Olen kuitenkin iloinen päätöksestäni.
Tietenkään koira ei korvaa toista ihmistä, kyllähän minä nyt sen tiedän!
Eikä se ole tarkoituksenikaan.

"Nyt sinä olet sitten kiinni siinä pennussa etkä pääse kulkemaan. Miten sinä nyt sitten sen miehen löydät?!!"
- Ystävät osaavat joskus olla todella kannustavia, vai mitä?

Miksi minulla pitäisi olla mies jos olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni sellaisena kuin se juuri nyt on?
Miksi kaikkien meidän pitäisi pariutua nuorena ja hankkia äkkiä asuntolaina ja lapsia?
  Asuntolainan saa kyllä yksinkin, lapsiin en ole vielä valmis...se on sitten tulevaisuudessa sellainen asia jonka haluan tehdä toisen ihmisen kanssa, kun rinnallani on "se oikea" mies.

Juuri tällä hetkellä olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. 
Minulla on työ josta nautin.
Ystäviä joiden kanssa puhua ja nauraa, parantaa maailmaa.
Perhe jota raskastan ja jolta saan suunnattomasti tukea elämässäni.
Ja nyt koira, joka odottaa kirjoituspöytäni vieressä uteliaasti työskentelyäni katsellen.

Vaikka elämääni mahtuisikin vielä paljon, se kaikki tulee sitten ajallaan.
Vielä on ainakin täyttämättä se elämänkumppanin paikka, miehen paikka on avoinna.
Mutta kuten jo sanoin, se tulee sitten ajallaan.

~Ninni